Kohti vanhaa talonmiesjärjestelmää

PIRKAN TALOHUOLTO OY
on vuonna 2001 perustettu kiinteistöhuoltoyhtiö.

Olemme siirtyneet vuonna 2002 vanhan talonmiesjärjestelmän suuntaan. Jokaisella huoltomiehellämme on oma alueensa ja jokaisellla kiinteistöllä "omahoitajansa", joka tuntee talon, sen laitteet ja ihmiset. Järjestelmä on hyvä niin taloyhtiöille kuin meillekin, koska sen ansiosta asukkaat ja isännöitsijät voivat asioida suoraan oman huoltomiehensä kanssa. Käytännössä on vanhan talonmiesjärjestelmän parhaat puolet eli läheisyys, turvallisuus ja henkilökohtaisuus.

Pirkan Talohuollossa huoltomiehiä kutsutaan omahoitajiksi. He saapuvat tarvittaessa hyvinkin nopeasti paikalle, sillä yhden miehen vastuulla olevat kiinteistöt sijaitsevat lähellä toisiaan. Yhteydenpitoa helpottaa sekin, että ihmiset ovat tuttuja keskenään. Pienistä murheista ei tule isoja asioita, kun asukkaat tuntevat huoltomiehen. Jokin pieni epäkohta saattaa kiusata asukasta pitkäänkin, mutta siitä on vaikea huomauttaa, jos huoltoyhtiöllä ei ole kasvoja. Tuttua huoltomiestä näkee pihalla usein ja hänen kanssaan on helppo ottaa pienetkin asiat puheeksi. Omahoitajajärjestelmän ansiosta tiedetään selkeästi, kuka vastaa minkäkin kiinteistön hoidosta. Asukkaiden lisäksi myös henkilökunta on tyytyväinen käytäntöön. Huoltomiehet ovat saaneet vastuuta ja sitä kautta myös enemmän motivaatiota työhönsä. Omahoitajien työnkuva onkin hyvin monipuolinen. Pyrimme itse tekemään mahdollisimman monet työt. Käytämme samoja yhteistyökumppaneita.

Omahoitaja herättää asukkaissa luottamusta. Asukas päästää kotiinsa mieluummin tutun kuin vieraan huoltomiehen, jos ei itse ole kotona. Jokaiselle omahoitajalle on nimetty henkilökohtainen varamies,
joka tuuraa häntä lomien aikana. Niinpä sijainenkin tulee tutuksi alueen asukkaille. Omahoitaja ei ehdi, eikä hänen tarvitsekaan kulkea päivän mittaan yhtä monessa kiinteistössä kuin perinteisten huoltomiesten. Pirkan Talohuollon tavoitteena ei ole äärimmilleen viritetty tehokkuus, vaan hyvä palvelu.


Meidän mottomme on, "Tämän päivän töillä ostetaan huomisen työt." Asiakas arvostaa sitä,
että hinta-laatusuhde on kohdallaan ja palvelu pelaa.
OMAHOITAJA
herättää asukkaissa luottamusta.
Asukas päästää kotiinsa
mieluummin tutun kuin vieraan huoltomiehen, jos ei itse ole kotona.